perjantai 27. tammikuuta 2012

Potkuhousut

Samasta Sampsukan-sienitrikoosta sain väkästettyä vielä potkarit Suuri Käsityö-lehden kaavalla. Kaava on sama, joilla on tehty aiemmin bloggaamani smaili-kankaiset potkuhousut. Tällä kertaa kokona 68 ja tosiaan kankaana trikoo. Nämä tein jo loppiaisen jälkeen 8.1. mutta ei ole ehtinyt päivittelemään tänne aikaisemmin! Vasta viikko sitten sain nepparit lyötyä paikalleen, kun menivät loppumaan kesken kaiken.

Olalle unohdin laittaa alavarapalat nappeja varten. Päätin laittaa kahdet nepparit peräkkäin, jotta veto osuisi molemmissa suunnissa reunan kanttaukseen, eikä tuohon yksinkertaiseen trikookankaaseen. Näytti meinaan siltä että pelkässä trikoossa nepparin paikalla on pian vain iso reikä. Veljentytön (tonttutyttö) vaatekaapista löytyi näillekin paikka. Äitinsä totesi, että nämä laitetaan heti muskariin päälle!

perjantai 6. tammikuuta 2012

Vauvatuliaisia

Huomenna lähden katsomaan Jyväskylään serkkutytön pienokaista, joka syntyi marraskuun alussa. Tyhjin käsin en tietenkään neitiä lähde tapaamaan, vaan tänään onneksi on loppiainen ja vapaapäivä aikaa ommella! Päätin tehdä Kiiralle tuliaisiksi ihan perus-bodyn. Sama kaava kuin aiemmin päivittämässäni tähti-bodyssa. Kaavat siis Suuri Käsityö-lehdestä. Koko 68, joka on todennäköisesti Kiiralle vielä tosi iso, mutta neiti kuulemma kasvaa niin kohinalla, että 62 saattaisi jäädä hetkessä pieneksi. Vähän ison voi ottaa aikaisemmin käyttöön, mutta vähän pientä ei pysty pitämään.



Kankaat tilasin joulukuussa Sampsukka-nettikaupasta. Eli siis keltainen sieni-trikoo ja kanteiksi ruskeaa perus-trikoota. Samalla tilasin myös vihreäruskeaa- ja oranssiruskeaa raitatrikoota. Oranssista on tulossa Suuri Käsityö-lehden kaavoilla tiikeri-puku ja vihreästä ajattelin tehdä itselleni yöpaidan (ehkä). Tai sitten innostun taas tekemään näitä lastenvaatteita. Saa nähdä! Onneksi nyt on pakollisiin neulomisiin taas puolivuotta aikaa, joten ompelulle on enemmän aikaa!