perjantai 30. maaliskuuta 2012

Perusbody kevätkuosissa

Jo aikaa sitten leikkasin kankaat 74cm perusbodyyn ja nyt vasta viikko sitten sain sen ommeltua kasaan. Työtä tehdessä ärsytti kamalasti kun ompelukone alkoi tekemään hyppytikkejä oikein urakalla. Jo kietaisumekkoa tehdessä hyppytikkejä alkoi tulla, mutta nyt melkein joka toinen tikki oli hyppyä. Pistolevyn alta nukkien putsaamisella ja alalangan kireyden säädöllä sain ongelman pitkälti ratkaistua, mutta vielä uusi neula täytyy ostaa. Kaksoisneulalla tikatessa hyppyjä ei tullut yhtään, mutta tavallinen neula on sitten ilmeisesti tullut tiensä päähän. Kiitos vaan Pintse neuvoista tämän ongelman kanssa!

Pintselle kiitokset myös vinkistä ostaa Prymin nepparipihdit! Melkoisen paljon helpompi laittaa neppareita paikalleen pihdeillä, kun vasaralla naputellen. Ensin en vaan millään meinannut uskoa, että neppari voi niin pienellä voimankäytöllä pysyä paikallaan. Kuitenkin kevyellä puristuksella nepparit tuntuvat pysyvän napakasti paikallaan. Helpottaa hommaa huomattavasti. Seuraavassa jonossa olevassa työssä onkin 10 nepparia laitettavana, pihdeille tulee varmasti käyttöä!

Tässä vielä kuva tuosta keväisestä bodysta.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

DROPS palmikkojakku

Ystävänpäivänä innostuin käymään Tampereen Lankaideassa. Tarkoitukseni oli ostaa äidille koukkuamiskoukku, mutta mukaan tarttui sitten Merino Extrafine Superwash lankaa petroolin värisenä 8 kerää. Mielessä oli jo makuupussin neulomisesta asti muhinut ajatus tästä langasta hupparin neulomiseen.

Löysin DROPSin nettisivuilta ohjeen huppariin, joten tein suoraan sillä ja jätin soveltamatta sitä makuupussin ohjetta. Neuloin koon 86/92 ajatellen että se mahtisi kummipojalle ja voisi olla kiva kevättakki. Käytin neuleeseen Dropsin pyöröpuikkoja nro 4,5 ja napeiksi ostin ohjeen mukaiset Dropsin poltetut puunapit. Neulepalat valmistuivat helmikuussa hurjalla vauhdilla, kun sopivasti sattui viikko lomaa. Hupun aikaansaamiseen menikin sitten melkein toinen viikko aikaa. Nyt luomus on kuitenkin valmis ja tässä todistusaineisto:

Etupuoli

Selkäpuoli

Selän palmikot. Kuva otettu huonosta kohdasta, sillä oikeassa alalaidassa näkyy virhe!

Ensimmäisissä selän palmikoissa kävi moka. Luin väärää ruutupiirrosta ja yhden rivin silmukioiden siirrot menivät pieleen. Totesin että antaa virheen olla niin näyttää itse tehdyltä tämäkin takki. Toinen virhe on mahdollisesti hihan kavennuksissa. Hihat kapenivat todella paljon ja lopulta silmukoita jäi vain n.9kpl jäljelle. Ohjeessa oli vähän epäselvä kohta kavennuksissa ja tulkitsin sen ehkä vähän pieleen. Saa nähdä miten hartiat lapsen päällä istuvat.

Kun aloin neuloa huppua niin mietin pitkään alanko tekemään ohjeen mukaisesti sileää nurjaa neuletta vai teenkö hupunkin helmineuleella, niinkuin makuupussissa oli tehty. Päädyin lopulta noudattamaan ohjetta, jotta selkäpalassa sileä neule jatkuu huppuun sileänä. Uskoisin, että huppu olisi ryhdikkäämpi ja lämpimämpi helmineuleena. Toisaalta tuo sileä neule sopii etu ja takakappaleen kuoseihin ehkä hieman paremmin.