sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Lastenvaattelahjoja

Nyt on edellisestä bloggauksesta taas vierähtäny pitkä aika, mutta jotain on silti tullut välissä tehtyäkin.

Syksyn aikana veljentyttö täytti 2-vuotta ja  kummipoikamme täytti 3-vuotta. Kyllähän sitä piti taas yhdet pehmeät paketti pyöräyttää molemmille.

Olin kuullut, että kummipojalla taas olisi pulaa sopivista pitkähihaisista paidoista. Sopivasti uusimmassa Ottobre-lehdessä oli kaavoja peruspaitoihin, joten sain sieltä sitten piirrettyä taas kaavat. Poika kun kasvaa sitä tahtia, ettei tädin kaavoilla ehditä yleensä tekemään kuin yhdet satsit ompeluksia. (Ongelmahan ei tietenkään voi olla vain hidas ja laiska ompelija.)   Kaavoja muokkasin sen verran, että lisäsin pituuteen muutaman sentin, jotta paidan helmat pysyisivät paremmin housuissa ulkona touhutessa. Yhdessä mieheni kanssa valkkasimme sitten kivat trikoot, joista yhdistelin parit ranglan-paidat. Teemana olikin nyt näköjään avaruus :)






Samaisilla kaavoilla, joskin muutamaa kokoa pienempänä tein sitten myös veljentytölle paidan. Hänelle kuosiksi valitsin Noshin kirahvitrikoon. Kangas on ihanan pehmeää ja hitusen paksumpaa kuin ihan perus trikoot. Samastä kankaasta, samalla vaivalla tein myös yhden bodyn hänen pikkuveljelleen, joka tuli samana päivänä 1kk ikään! Enpä osaa sanoa tuliko tuo body käyttöön ollenkaan, kun taas liian hoksaan muistin, että siihen piti tehdä nappilista eteen pukemisen helpottamiseksi. Body erottuuu kuvast todella huonosti, mutta alla kuitenkin kuva.


Huolitteluompeleena käytin pitkäastä aikaa hunajakennoa, sillä vihdoinkin alan päästä sinuiksi Singerini kanssa. Vanha kunnon Pfaff rupesi ryttyilemään, joten päätin kaivaa Singerin koekäyttöön. Niin vain yhteistyö onnistui ilman suuermpia ongelmia. Tämän bloggaukgen kaikki työt omemltu nyt siis "uudella" Singerilläni!

Kankaita on edelleen leikattuna myös muihin ompeluprojekteihin, mutta tänä syksynä kuntoilu on vienyt ajan ompelulta. Katsotaan josko ne vielä tämän vuoden puolella valmistuisivat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti