perjantai 6. tammikuuta 2012

Vauvatuliaisia

Huomenna lähden katsomaan Jyväskylään serkkutytön pienokaista, joka syntyi marraskuun alussa. Tyhjin käsin en tietenkään neitiä lähde tapaamaan, vaan tänään onneksi on loppiainen ja vapaapäivä aikaa ommella! Päätin tehdä Kiiralle tuliaisiksi ihan perus-bodyn. Sama kaava kuin aiemmin päivittämässäni tähti-bodyssa. Kaavat siis Suuri Käsityö-lehdestä. Koko 68, joka on todennäköisesti Kiiralle vielä tosi iso, mutta neiti kuulemma kasvaa niin kohinalla, että 62 saattaisi jäädä hetkessä pieneksi. Vähän ison voi ottaa aikaisemmin käyttöön, mutta vähän pientä ei pysty pitämään.



Kankaat tilasin joulukuussa Sampsukka-nettikaupasta. Eli siis keltainen sieni-trikoo ja kanteiksi ruskeaa perus-trikoota. Samalla tilasin myös vihreäruskeaa- ja oranssiruskeaa raitatrikoota. Oranssista on tulossa Suuri Käsityö-lehden kaavoilla tiikeri-puku ja vihreästä ajattelin tehdä itselleni yöpaidan (ehkä). Tai sitten innostun taas tekemään näitä lastenvaatteita. Saa nähdä! Onneksi nyt on pakollisiin neulomisiin taas puolivuotta aikaa, joten ompelulle on enemmän aikaa!

2 kommenttia:

  1. Hieno body! Tuo sienikangas on niin mukavan pirtsakka! :)

    VastaaPoista
  2. Tää on niin ihanan retro noilla ruskeilla kanttauksilla! Isäkin totesi, että tuolla mun serkulla jonka tyttöä mennään huomenna kattomaan on kans ollu pienenä tommonen body. Tai samoissa väreissä ainakin.

    VastaaPoista