torstai 30. elokuuta 2012

Puikot kilisee ahkerasti

Enpähän malta olla bloggaamatta, kun nyt on ollut taas niin ihana päästä neulomaan. Ensimmäinen tämän syksyn neulos oli tämä palmikkosukkapari. Lankana muutama vuosi takaperin joululahjaksi saatu 7 veljestä raitalanka. Ohjeen palmikkoon otin luottosivustoltani, eli Garnstudiolta. Tarkka ohje löytyy täältä. Sukat tulevat menemään joululahjaksi jollekin itseäni hieman pienempijalkaiselle. Toivottavasti lahjan saajaa ei tule haittaamaan kun toinen sukka on hitusen isompi (vaaleansininen kärki). Ilmeisesti aloitin kavennukset vähän myöhemmin jälkimmäistä sukkaa neuloessa ja näinhän se sitten venähti muutaman kierroksen pidemmäksi. Ilman langan värin muuttumista tätä mokaa ei edes huomaisi. Nyt sen kanssa on vain elettävä, purkaamaan en ala.





Kun sain sukat valmiiksi niin kaivoin saman tien postissa tulleet langat esiin ja aloin neuloa pikkuväelle joululahjoja. Lankana DROPS Alpaca ja ohje taas samasta paikasta. Sopiva pikaneule lahjaksi vähän vieraammillekin muksuille. Pidän mielessä linkin jatkoa ajatellen myös vauvalahjana! Noin 5 tuntia meni yhden myssyn neulomiseen. Alkuun tuntuu ikuisuusprojektilta, mutta muutaman sentin jälkeen työ on pelkkää kaventamista ja äkkiä myssy onkin jo valmis. Näppärää.



Nyt sitten kamppailen hermoromahduksen partaalla, kun ei meinaa tulla valmista. Tässä tämä "äkkiä valmiiksi"-luonne on koetuksella. Tämän neulepaidan ranglan-kavenukset raastavat hermojani. Alkuun tuntuikin liian helpolta ja nopeasti valmistuvalta työltä, mutta vihdoin kun sain kaikki silmukat samoille pyöröpuikoille niin eteneminen pysähtyi ja aika alkoi juosta kilpaa silmukoiden kanssa. Pitäisi heittää hetkeksi tuo viivotin pois ja neuloa vaan, ehkä sillä saavutettaisiin ensimmäinen välietappi, 6,5cm mallineuletta, jonka jälkeen edes pääntien silmukat saisi jättää työstä pois. Katsotaan nyt. Tämäkin siis joululahjaprojekti. Lankana DROPS BabyMerino. Harvoin tarvitsee noin montaa ohjepaperia kerralla kuin tätä työtä tehdessä (katso kuva alla)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti