tiistai 2. lokakuuta 2012

Palmikkotumput työnantajalle

Sairaslomapäivinä onkin hyvä pitää mielessä työpaikka ja työyhteisö. Työnantajalla on tiedossa 60-vuotispäivät, joita työporukalla muistamme käsitöin. Työkaverit olivat päättäneet, että neulomme pomolle Pipon, sukat, tumput ja kaulaliinan. Kaulaliinaa neulomme koko porukan voimin niin että siihen tulee näkyviin jokaisen kädenjälki. Muut työt jaettiin käsitöihin enemmän perehtyneille/hurahtaneille. Minun kohdalleni osui tumppujen neulominen. Ohje on Pirkanmaan Kotityö Oy:n Mariana Mäkkylän tekemä. Mallin nimi on Helmi. Lankana käytimme ohjeesta poiketen Novitan Nallea. Nalle on lankana ohuempaa kuin ohjeessa käytetty Pirkka-lanka, joten apuna käytin Novitan lapasmittaa. Kovin hyödyllinen linkki! Poikkeuksena vielä tuohon lapasmittaankin peukalokiilan silmukat ajattelin väärin ja teinkin 4 + 2 x6 kun ohjeessa oli annettu 2 + 2x7. Kesti liian kauan tajuta mitä tuo salakirjoitus tarkoitti ja vasta ensimmäisen peukalokiilan ollessa valmis äkkäsin mitä tuo tarkoitti. (Olisi siis pitänyt tehdä lisäys, neuloa kaksi silmukkaa väliin ja sitten tehdä uusi lisäys. Minä tein lisäyksen, neuloin neljä ja tein lisäyksen. Lopputuloksena käsittääkseni näillä molemmilla tavoilla tulee yhtä monta silmukkaa, mutta minun tavallani hieman matalampi kiila.) En jaksanut purkaa, vaan tein sitten vähän omaan malliini. Pituuden mittarina käytin omaa kättäni ja tein hieman liian isot itselleni. Toivottavasti sopivat lahjan saajalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti