perjantai 16. marraskuuta 2012

Riskibisnes nimeltään Unborn BabyGirl

Tästä 5 minuutin päästä lähden koulukaverini BabyShowereille. Pientä vihiä sain, että syntyvä pienokainen saattaisi olla tyttö. Tämä tyttöveikkailu on aina vähän riskibisnestä... jospa mokoma onkin ollut vain jalat ristissä sopivasti. Noh, riski on otettu ja tulokseksi tuli mekkobody.

Kankaana edellisessä päivityksessä bloggaamaani pallotrikoota. Bodyn alaosan tein yksivärisestä ruskeasta trikoosta. Kaavana käytin samaa Suuren Käsityölehden kaavaa kuin aiemminkin. Leikkasin sen vain keskeltä kahtia ja summamutikassa jonkinpituista helmaa.

Ohjeen sovelsin itse ja nyt ehkä muutaman kohdan tekisin toisin. Helma oli tarkoitus ommella ylä- ja lakappaleiden väliin, jolloin sauma olisi jäänyt nurjalle puolelle. Nyt kuitenkin sauma on helman ja bodyn alaosan välissä. Toisaalta tämä voi pienen palleron päällä olla mukavamman tuntuinen näin. Esteettinen ongelma syntyy sitten kun neidillä on helmat korvissa ja sauma paistaa helman alta. :)



Muutakin on tullut väkästettyä, mutta kun olen ne tähänkin asti malttanut olla bloggaamatta niin odotellaan nyt sitten joulua edelleen!! :)

3 kommenttia:

  1. Aivan ihana body! Itsekin haaveilen tekeväni saman tapaisen mekkobodyn omalle pikkuneidilleni mutta haaveeksi taitaa vain jäädä. Ei ole sen vertaa omaa soppea ja rauhallista hetkeä että saisin kaivettua ompelukonetta esiin. Häthätää saa välillä vähän puikkoja heilutettua sohvan nurkassa istuessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on nopea tehdä, kunhan vain sen ompelukoneen saisi esiin. Meillä kun ei ole vielä omia vekaroita niin lastenhuoneen tilalla on ompeluhuone. Siellä vierekkäin saumuri ja ompelukone. Tässä sohvan nurkassa on sitten toinen touhunurkka, laatikko täynnä puikkoja ja lankoja, valmiita ja keskeneräisiä neuleita. :)

      Poista
  2. Ihana body! Käypäs kurkkaamassa blogissani, siellä on sulle haaste! :)

    VastaaPoista