sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Projekti Juustokakku

Pitkään on ollut aikomuksena kokeilla varsinaisen juustokakun leipomista. Tänään siihen tarjoutui mahdolisuus kun porukka kollegoita oli tulossa istumaan iltaa meille. Kaivoin kaapin uumenista kälyni ohjeen juustokakkuun ja lähdin toteuttamaan.



Yksi tärkeä työväline oli kännykkä, sillä jouduin muutamaan kertaan kälylleni soittamaan vähän neuvoja. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, ohje oli jo kokeneemmalle leipurille suunnattu. Mitään työvälineitä, eikä toisaalta sen kummemmin työvaiheitakaan ole kuvattuna. Ensimmäinen kysymys oli leivinpaperin laittaminen irtopohjavuokaan. Päädyin paperittamaan niin, että löin pohjaan leivinpaperin, reunat paikalleen ja leikkelin sitten ulkopuolelta ylimääräiset paperit pois.


Seuraava kysymys olikin jo oletus: "Pitääkö kerma vaahdottaa?" Ja vastaushan oli tietenkin, että pitäähän se. Ongelma numero kolme meinasi olla se kohtalokkain. Olin jo heittämässä täytemassaa seinille ja saamassa itkupotkuraivarin. Tuorejuusto meni aivan rakeiseksi, kun olin lisännyt sokerit ja appelsiinimehut siihen. Epätoivoissani taas puhelin käteen ja puhelua Tarulle. Onneksi Taru kokeneena juustokakkujen vääntäjänä oli kohdannut saman ongelman ja käski vain jatkamaan tekemistä. "Kyllä se siitä tasoittuu." Lisäsin liivatteet joukkoon ja kas kummaa, se tasoittui vähän. (Loppu oli sitten tasoittunut hyytymisen aikana.)


Lopuksi päätin vielä toteuttaa "taiteellista minääni" piparimuotin ja piltti-soseiden kanssa. Askartelin kakun päälle koristeeksi kaksi pientä sydäntä täyttämällä piparimuotin sisäpuolen marja-piltillä ja ulkopuolen mango-piltillä. Tässä tuo vasemmanpuoleinen sydän näyttää vähän vinksahtaneelta, mutta sain sitä vielä vähän korjattua. Huomaa kumihanskat kädessä. Viikon sairastettu räkätauti sai käyttämään varotoimia, etten ihan kaikkia tartuttaisi.

Kakku onnistui pohjaa vaille ihan hyvin. Täyte ehti hyytyä hyvin, mutta pohja ei kovettunut vaan tuli aivan muruina lautaselle. Onneksi tämä ei kuitenkaan haitannut makuelämystä. Hyvää oli! Vieraille teki kuitenkin paremmin kauppansa suolaiset piirakat ja puolikas kakku jäi jääkaappiin odottamaan syöjiään.