Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paita. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. heinäkuuta 2017

Ehtaa tavaraa

Kävin syksyllä ystävän kanssa Kansalaisopiston ompelukurssilla opettelemassa uusia tekniikoita ja ompelemassa omia töitä. Valmistin itselleni pari paitaa, jotka ovat olleet todella kovalla käytöllä! Kaavana ranglan-hihainen EHTA. Kuvat ovat nyt todella huonoja, kännykällä räppästyjä, mutta saavat nyt kelvata.

Noshin trikoo kankaana


Nuppu Print Sydäntalvi-trikoo

Tätä paitaa varten levensin kaavan helmaa hieman.

Tästä kankaasta olisi kannattanut tehdä täyspitkät
 hihat ilman hihansuukaitaleita.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Lastenvaattelahjoja

Nyt on edellisestä bloggauksesta taas vierähtäny pitkä aika, mutta jotain on silti tullut välissä tehtyäkin.

Syksyn aikana veljentyttö täytti 2-vuotta ja  kummipoikamme täytti 3-vuotta. Kyllähän sitä piti taas yhdet pehmeät paketti pyöräyttää molemmille.

Olin kuullut, että kummipojalla taas olisi pulaa sopivista pitkähihaisista paidoista. Sopivasti uusimmassa Ottobre-lehdessä oli kaavoja peruspaitoihin, joten sain sieltä sitten piirrettyä taas kaavat. Poika kun kasvaa sitä tahtia, ettei tädin kaavoilla ehditä yleensä tekemään kuin yhdet satsit ompeluksia. (Ongelmahan ei tietenkään voi olla vain hidas ja laiska ompelija.)   Kaavoja muokkasin sen verran, että lisäsin pituuteen muutaman sentin, jotta paidan helmat pysyisivät paremmin housuissa ulkona touhutessa. Yhdessä mieheni kanssa valkkasimme sitten kivat trikoot, joista yhdistelin parit ranglan-paidat. Teemana olikin nyt näköjään avaruus :)






Samaisilla kaavoilla, joskin muutamaa kokoa pienempänä tein sitten myös veljentytölle paidan. Hänelle kuosiksi valitsin Noshin kirahvitrikoon. Kangas on ihanan pehmeää ja hitusen paksumpaa kuin ihan perus trikoot. Samastä kankaasta, samalla vaivalla tein myös yhden bodyn hänen pikkuveljelleen, joka tuli samana päivänä 1kk ikään! Enpä osaa sanoa tuliko tuo body käyttöön ollenkaan, kun taas liian hoksaan muistin, että siihen piti tehdä nappilista eteen pukemisen helpottamiseksi. Body erottuuu kuvast todella huonosti, mutta alla kuitenkin kuva.


Huolitteluompeleena käytin pitkäastä aikaa hunajakennoa, sillä vihdoinkin alan päästä sinuiksi Singerini kanssa. Vanha kunnon Pfaff rupesi ryttyilemään, joten päätin kaivaa Singerin koekäyttöön. Niin vain yhteistyö onnistui ilman suuermpia ongelmia. Tämän bloggaukgen kaikki työt omemltu nyt siis "uudella" Singerilläni!

Kankaita on edelleen leikattuna myös muihin ompeluprojekteihin, mutta tänä syksynä kuntoilu on vienyt ajan ompelulta. Katsotaan josko ne vielä tämän vuoden puolella valmistuisivat!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Veturipaitoja

Ottobren More Grey (4/2011) ranglanpaita koossa 98cm. Edellisessä bloggauksessa kerroinkin leikanneeni Veturi-trikoosta kankaat tähän paitaan ja miten siinä sitten kävi niin että lopulta olikin kaksi saman käden hihaa. Lopultakin sain leikattua mustasta trikoosta hihan tähän paitaan ja samalla leikkasin kaverin sille toiselle veturi-trikoohihalle. Lopulta siinäkin kävi sitten niin, että leikkasinkin mustasta trikoosta ERIKÄTISET hihat kun minulta puuttui kaksi SAMANKÄTISTÄ hihaa. Jouduin siis leikkaamaan vielä uudestaan hihoja ja nyt minulla on sitten yksi yksinäinen musta trikoohiha odottamassa seuraavaa projektia!


Toisen veturipaidan toteutin kuten uhkasinkin,. Jottei sininen hiha punaisine vetureineen olisi niin irtonainen mustassa trikoopaidassa piti siihen applikoida veturin kuva. Mielestäni tämä veturi voisi näyttää vähän enemmän veturilta, mutta tässä kuitenkin tulos.


Ja tässä vielä kuva kokonaisuudesta



Eilen käytiinkin pitkästä aikaa kummipoikaa moikkaamassa ja vaikutti vesselikin tyytyväiseltä uusiin paitoihinsa! Innostui heti kun näki pikkuveturit ja vielä enemmän kun näki applikoidun veturin. Sai taas Kummitäti olla tyytyväinen.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Ikuisuusprojekteja

Syyskuussa uuden Singerin ostamisen myötä aloin kokeilla myös applikointia. Kyseinen applikointityö valmistui nyt sitten tänään. (Singerin kanssa ehdin jo aikaa sitten luovuttaa ja työ on tehty loppuun vanhalla kunnon Pfaffilla.). Tuo työ on nähnyt paljon ratkojaa ja kyyneliä ja lopulta kummipoikakin on ehtinyt tästä paidasta kasvaa ulos ennen kuin se valmistui! Noh, onneksi on muitakin pieniä lähipiirissä! Trikoopaita on siis tehty Ottobren Body Basics kaavalla koossa 92cm. Vihreä trikoo on ostettu Triteksiltä ja ruskea on varmaankin Sampsukasta tilattu. Kirahviapplikaatio on myös Ottobren lehdestä piirretty. Vahvikkeena kirahvin taustaan on silitettynä liimaharsoa ja paidan nurjalla puolella käytetty irtirevittävää tukikangasta. Lisäksi kokeilin hunajakenno-ommelta paidan helman kääntämiseen.



Toinen tänään valmistunut työ onnistuikin vähän pienemmällä taistelemisella. Jo tammikuun alussa leikkelin kankaat sinisestä Veturi-trikoosta pieneen bodyyn. Koko on muistaakseni 68cm. Tällä kertaa Bodyn kaava on myös Ottobren lehdestä. Veturi-trikoo on ostettu Ompelun Ihanuus-nettikaupasta ennen joulua, samaten kuin kanttina käytetty valkoinen trikoo. Tämä body oli tarkoitus lähettää vauvalahjaksi opiskelukaverilleni, mutta hänen poikansa on varmasti ehtinyt jo kasvaa tästä ulos (pitäisi vissiin vähän skarpata näiden töiden kanssa). Onneksi viime viikon sunnuntaina saatiin kuulla uusia vauvauutisia. Yhdelle kaverillemme on syntymässä huhtikuussa poika ja itse asiassa tänään meitä kysyttiin vielä tuon kyseisen pojan kummeiksi! Ehkä tämä body meneekin sitten tälle pienemmälle kummipojalle! :) Tässä työssä käytin hunajakennoa hihansuiden kääntämiseen.



Veturi-trikoosta oli tarkoitus valmistua tänään vielä Ottobren More Grey (4/2011) ranglanpaita koossa 98cm. Tarkoitus olisi ehtiä saamaan se valmiiksi ennen kuin tämä jo olemassa oleva kummipoikamme kasvaa siitäkin ulos. Ongelmaksi tänään muodostui tammikuinen kankaiden leikkaaminen. Kyseistä trikoota oli vain 50cm kappale ja bodyn leikkaamisen jälkeen kangas ei meinannutkaan riittää enää tätä paitaa varten. Jouduin leikkaamaan hihat kahtena erillisenä palana. Enpähän vaan huomannut leikata toista palaa peilikuvana vaan sain aikaiseksi kaksi vasemman käden hihaa. Onneksi huomasin tämän ennen kuin ompelin hihan paikoilleen. Nyt pohdinnassa on tekisinkö toisen hihan ja pääntien kanttauksen sitten mustasta trikoosta vai mitä keksisin. Voisin sitten tehdä vaikka toisen paidan peilikuvaväreinä. Vasen hiha veturina ja muuten mustana. Ehkä voisi sitten vaikka tehdä applikaationa punaisesta trikoosta ison veturin rintaan tai selkään? Noniin, siitähän se idea taisikin sitten syntyä! :) Seuraavaa vapaata omepluhetkeä odotellessa!

torstai 13. joulukuuta 2012

Helikopterisetti

Edellisen kangastilauksen tein ihan vain saadakseni helikopteri-trikoota paitaa varten. Aika pitkään ovat kankaat laatikossa lojuneet, kunnes vihdoin sain paidan ommeltua. Kaava on Ottobren More Grey (4/2011) ja kankaana Omeplun Ihanuus -verkkokaupasta tilatut trikoot. Paita on tehty koossa 116cm pojalle, jonka kanssa kesällä katselimme helikopteria.


Koska samassa kangastilauksessa olin tilannut myös turkoosia collegea, päätin tehdä paidalle kaveriksi housut. Housujen kaava on samaisesta Ottobre 4/2011 lehdestä. Housut tein koossa 110cm, kun kuulin että poika on hoikistunut niin että tuo 116cm saattaa olla liian iso koko. Housuihin tein yksityiskohdiksi applikaation molempiin puntteihin ja taskupussit helikopteritrikoosta. Applikaatiot oli alunperin tarkoitus laittaa polvien kohdille, mutta totesin etten tiedä missä kohti polvet ovat! :) Laitoin sitten varuksi "reilusti" alemmas.. Saa nähdä mille kohtaa osuivat. Toivotaan nyt että setti olisi päälle sopiva!


maanantai 3. lokakuuta 2011

Kesällä ommeltuja perusvaatteita

Keväällä innostuin pitkästä aikaa lainaamaan saumuria äidiltä, kun vihdoin sain kunnollisen paikan ompelukoneelleni. Innostuin ompelemaan vauvan/lastenvaatteita, kuultuani läheisiä vauvauutisia. Kaivoin 2000-luvun alkupuolella tulleet Suuri Käsityö-lehdet esiin. Lehdestä 10/00 löytyi perusohje bodyyn, paitaan ja housuihin. Kankaaksi kävin ostamassa kuvio trikoita Eurokankaan palalaarista. Housujen velour löytyi äidin kaapeista. Tässä lähipäivinä syntyvä lapsi saa sitten koekäyttää nämä vaatekappaleet.

PAHOITTELEN HUONOJA KUVIA!!

Koko 62,
2 bodya. Kankaat näkyvät kuvissa tosi huonosti... Taaempi on vaaleanvihreä, jossa on tähtiä ja päälimmäinen on valkoinen, jossa on sinisiä sydämiä

Koko 68,
Sini-valko-ruudullinen paita ja bodyssä valkoisella pohjalla vaaleanvihreitä palloja

 Koko 68,
Punaiset velour-pöksyt luonnonvalkoisella resorilla

Ja viimeisenä koko 72,
Tähtikuvioinen body ja vihreäpalloinen paita