sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Sydämellinen Magic Loop Varpaista Varteen



Joulun jälkeen oli vihdoin aikaa aloittaa uutta neuleprojektia. Vuoden 2014 Käsityömessuilta ostetut Roosa Nauha- Sukkalangat päätyivät työn alle. Sukkiin valitsin kirjoneuleeksi saman vuoden mallistosta löytyneen sydänkuvion. Etukäteen olin jo päättänyt, että seuraava sukkaprojekti toteutetaan uusilla Knitpron 2,5mm 120 cm pyöröpuikoilla molempia sukkia yhtä aikaa Magic Loop-menetelmällä neuloen. Lisäksi päätin ohjeesta poiketen neuloa nämä sukat varpaista varteen.


Apuna tässä projektissa tarvittiin muutamia lisäohjeita:

  • Ennen aloitusta lukaisin taustatietona läpi myös muutaman blogi-tekstin varpaista varteen loopatuista sukista, muun muassa Villasukkatehdas, ja anana.


  • Silmukoiden luominen, silmukkamäärät ja kantapää ovat peräisin taitopirkanmaan Malla-sukan ohjeesta, jossa lankana on käytetty samaa Roosa Nauha-lankaa, josta itsekin nämä sukat neuloin. Tämä kantapää oli helppo neuloa myös Magic Loopilla, eikä mitään ihmeellisiä taikatemppuja tarvittu. Seuraavalla kerralla täytyy vain tehdä kavennukset tiukemmiksi, sillä nyt tuohon reunaan jäi omaa silmää haittaava reikärivi. Kuvissa se ei juuri näy, sillä jalassa alla ohut musta sukka. Ohjeesta poiketen tein nilkkaan kantapään jälkeen muutaman kerroksen joustinneuletta. Jälkiviisaana sanottakoon, että vaihto pienempiin puikkoihin olisi ollut ihan paikallaan.



  • Silmukoiden luomiseen löytyy myös Dropsin sivuilta hyvä video-ohje. Seuraavalla kerralla ehkä luon muutaman silmukan vähemmän alussa. Riippuen siitä miten tuo neliskanttisuus varpaissa tasoittuu käytössä. Tällä ohjeella tuli kyllä tosi kivasti jalkaan istuvat sukat. Silmukkamäärät ja lisäykset ovat siis peräisin tuolla yllä linkatusta Malla-sukasta. Muutaman harjoittelun jälkeen osaisi varmasti omaan jalkaan tehdä lisäysket ihan sovitusten perusteella.


  • Viimeisenä ohjeena sukan päättelyyn irkin #neulonta-kanavalta vinkattu Jeny's Surprisingly Strechy Bind-off. Itse katsoin tämän ohjeen videoversiona YouTubesta. Suosittelen ehdottomasti, jos on tapana päätellä silmukat reunassa liian tiukalle. Simppeli ja hyvin toimiva ohje! Irkissä muutamien kanssa keskusteltiin tuosta tavasta päätellä silmukat. Muutamat kirjoittelivat, että tällä tyylillä tulee jopa liian löysä reuna, mutta omalle käsialalle ohje toimi hyvin. Itselläni on tapana kiristää ylivetokavennuksissa silmukoita liian napakaksi. Tällä päättelytyylillä siitä ei ollut mitään haittaa, vaan reunasta tuli oikein hyvännäköinen ja toimiva.



Nyt sukat ovat päättelyä vaille valmiit, sydämellisiä askeleita odottamassa! Terveisin siro ja naisellinen, 42 räpylä! :)


Loppukevennykseksi vielä kuva projektin alkuvaiheilta. Tummanharmaa lanka oli vähän turhan tummaa uusien metodien opetteluun, joten joulupukin tuoma otsalamppu pääsi heti tositoimiin joulukuun pimeinä iltoina. Mies kommentoi kuvatessaan: "Kyllä sää hullu oot, ei voi muuta sanoa." Pinkki merinovillakerrasto, itse neulottu villatakki ja otsalamppu. Saunan jälkeen hiusten kuivattelu pyyhkeen sisässä meinasi aiheuttaa tauon neulomiseen, mutta onneksi remmissä riitti pituutta kuitenkin!