Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sukat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. syyskuuta 2016

Junasukat 1-vuotiaalle Nalle-langasta

Sekä julkaisu että itse sukat tulivat jälkitoimituksena. Kaverini toivoi keväällä ensimmäisiä synttäreitä juhlineelle tyttärelleen lahjaksi pitkävartiset villasukat, jotka pysyisivät jalassa. Malli oli helppo päättää, sillä onko mitään paremmin jalassa pysyvää sukkamallia keksitykään, kuin juansukka? Jos joku tietää niin saa vinkata!

Kevät oli kiireinen kouluhommien suhteen, kuten kesäkin. Ilmojen alkaessa viilentyä syyskuussa viimeisellä lomaviikollani silmiini osui olohuoneessa neulenurkassani lojuva keskeneräinen vaalenapunainen neule, jonka oli vihdoin aika valmistua. Varret olin saanut viimeistä joustinneulepätkää vaille valmiiksi jo keväällä viikko ennen tytön synttäreitä, mutta siinä kohden loppui ehtiminen ja jaksaminen kesken.

Lankana Novitan Nalle, puikkoina KnitPro Symphonie 3,0 mm 100 cm pyöröpuikot. Kuten alla kuvasta näkyykin, tein sukat siis looppaamalla varresta varpaisiin.


Kun olin päässyt kantapäähän, tajusin alkaa miettiä vielä uudestaan sukkien kokoa, sillä lahjan saaja olisi nyt sukkien käyttökaudella 1,5 - 2-vuotias. Olin lähtenyt tekemään sukkia perinteisellä junasukkien silmukkamäärällä, kuten Taito Pirkanmaan ohjeessa. Ajatuksena tuolloin oli silmukkamäärän riittäminen, kun kerran lanka on normaalia paksumpaa. Löysin eilen tein-blogista junasukkien suurentamiseen ohjeen, jossa lankana oli käytetty nimenomaan Nallea. Tässä kuitenkin hieman vielä sovelsin. Alla nopeasti selostettuna "kaava", jolla lopulta tein.

Varressa on siis 40 silmukkaa, joilla on tehty 12 kerrosta 2 oikein 2 nurin joustinta, tämän jälkeen neljä kerrosta nurjaa, neljä kerrosta oikeaa, neljä nurjaa ja jälleen 12 2o2n joustinta. Ryppyjä tein yhden normaalia enemmän, sillä toiveissa oli pitkävartiset, polveen asti tulevat sukat.

Kantalappuun muistaakseni otin silmukoita 24 ja jatkoin tuon eilen tein blogin ohjeen mukaan 20 kerrosta vahvistamatonta neuletta.

Kantakavennusten jakona 7-8-7 ja kantalapun molemmista sivusta poimittuna 10 silmukkaa. Näin jalkaterään itselläni jäi siis 18 silmukkaa kantapäästä + 16 silmukkaa sukan päälle, eli yhteensä 34 silmukkaa. Jalkaterään tein vain 4 ruttua (kuten taito Pirkanmaan ohjeessa), sillä sukka alkoi hiljalleen näyttää jo liian isolta.

Alla vielä kuva juuri puikoilta pudonneista sukista. Sukat sovittiin neidin jalkaan vielä ennen kuin uskalsin päättelyt tehdä. Unohdin vaan taas ottaa sovituskuva, jossa olisi näkynyt, miten tällä ohjeella tehtynä sukka istuu koon 23 jalkaan. Ja vastaus olisi ollut: varsi istuu hyvin ja ulottuu juuri sopivasti polviin asti, mutta jalkaterä on iso. Kantapää istui hyvin ja pitäisin myös jalkaterän silmukkamäärän samana. Pituutta sukan jalkuiessa on kuitenkin liikaa. En silti usko, että sukka olisi mahtunut kolmella rutulla. Tein vielä 4 oikeaa kierrosta neljännen rutun jälkeen, kun alunperin olin tekemässä viittä ruttua. Lopulta kavennukset  olisi kannattanut aloittaa suoraan viimeisen rutun jälkeen. Noh, tytön äiti totesi, että näihin ainakin mahtuu kunnolla toiset sukat alle, kunhan talvipakkaset saapuvat ja päätimme olla purkamatta ja korjaamatta kavennuksia.



sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Sydämellinen Magic Loop Varpaista Varteen



Joulun jälkeen oli vihdoin aikaa aloittaa uutta neuleprojektia. Vuoden 2014 Käsityömessuilta ostetut Roosa Nauha- Sukkalangat päätyivät työn alle. Sukkiin valitsin kirjoneuleeksi saman vuoden mallistosta löytyneen sydänkuvion. Etukäteen olin jo päättänyt, että seuraava sukkaprojekti toteutetaan uusilla Knitpron 2,5mm 120 cm pyöröpuikoilla molempia sukkia yhtä aikaa Magic Loop-menetelmällä neuloen. Lisäksi päätin ohjeesta poiketen neuloa nämä sukat varpaista varteen.


Apuna tässä projektissa tarvittiin muutamia lisäohjeita:

  • Ennen aloitusta lukaisin taustatietona läpi myös muutaman blogi-tekstin varpaista varteen loopatuista sukista, muun muassa Villasukkatehdas, ja anana.


  • Silmukoiden luominen, silmukkamäärät ja kantapää ovat peräisin taitopirkanmaan Malla-sukan ohjeesta, jossa lankana on käytetty samaa Roosa Nauha-lankaa, josta itsekin nämä sukat neuloin. Tämä kantapää oli helppo neuloa myös Magic Loopilla, eikä mitään ihmeellisiä taikatemppuja tarvittu. Seuraavalla kerralla täytyy vain tehdä kavennukset tiukemmiksi, sillä nyt tuohon reunaan jäi omaa silmää haittaava reikärivi. Kuvissa se ei juuri näy, sillä jalassa alla ohut musta sukka. Ohjeesta poiketen tein nilkkaan kantapään jälkeen muutaman kerroksen joustinneuletta. Jälkiviisaana sanottakoon, että vaihto pienempiin puikkoihin olisi ollut ihan paikallaan.



  • Silmukoiden luomiseen löytyy myös Dropsin sivuilta hyvä video-ohje. Seuraavalla kerralla ehkä luon muutaman silmukan vähemmän alussa. Riippuen siitä miten tuo neliskanttisuus varpaissa tasoittuu käytössä. Tällä ohjeella tuli kyllä tosi kivasti jalkaan istuvat sukat. Silmukkamäärät ja lisäykset ovat siis peräisin tuolla yllä linkatusta Malla-sukasta. Muutaman harjoittelun jälkeen osaisi varmasti omaan jalkaan tehdä lisäysket ihan sovitusten perusteella.


  • Viimeisenä ohjeena sukan päättelyyn irkin #neulonta-kanavalta vinkattu Jeny's Surprisingly Strechy Bind-off. Itse katsoin tämän ohjeen videoversiona YouTubesta. Suosittelen ehdottomasti, jos on tapana päätellä silmukat reunassa liian tiukalle. Simppeli ja hyvin toimiva ohje! Irkissä muutamien kanssa keskusteltiin tuosta tavasta päätellä silmukat. Muutamat kirjoittelivat, että tällä tyylillä tulee jopa liian löysä reuna, mutta omalle käsialalle ohje toimi hyvin. Itselläni on tapana kiristää ylivetokavennuksissa silmukoita liian napakaksi. Tällä päättelytyylillä siitä ei ollut mitään haittaa, vaan reunasta tuli oikein hyvännäköinen ja toimiva.



Nyt sukat ovat päättelyä vaille valmiit, sydämellisiä askeleita odottamassa! Terveisin siro ja naisellinen, 42 räpylä! :)


Loppukevennykseksi vielä kuva projektin alkuvaiheilta. Tummanharmaa lanka oli vähän turhan tummaa uusien metodien opetteluun, joten joulupukin tuoma otsalamppu pääsi heti tositoimiin joulukuun pimeinä iltoina. Mies kommentoi kuvatessaan: "Kyllä sää hullu oot, ei voi muuta sanoa." Pinkki merinovillakerrasto, itse neulottu villatakki ja otsalamppu. Saunan jälkeen hiusten kuivattelu pyyhkeen sisässä meinasi aiheuttaa tauon neulomiseen, mutta onneksi remmissä riitti pituutta kuitenkin!






torstai 18. helmikuuta 2016

Ikuisuusprojekteja ja hiljaiseloa

Pahoittelen ehkä ennemmin itselleni, mutta ehkä myös satunnaisille lukijoillekin hiljaiselosta. ***Tämä päivityskin on näköjään ollut luonnosasteella 08/2015 lähtien!!! Lisäsin tekstin joukkoon vähän päivityksiä, jotka erottelin tämmöisellä tähtisysteemillä***
Ikävästi työt haittaa harrastuksia nyt kun menin yliopistolle harrastamaan kasvatustieteitä ja kemiaa täyspäivätyön lisäksi. Jotain kuitenkin on ehtinyt väkästää.



Pääsiäisen tienoolla neuloin kolmet pienet junasukat, joista yhdet on vielä omissa hyppysissäni (nuo yllä olevat). Lankana näissä Novitan Ipana, jota sai kiitoksena tähtipipo-projektista. Alemman kuvan keskeneräisissä sukissa lankana Drops Alpaca ja oikeanpuolimmaisissa Novitan Ipana. Näitä junasukkia varten tilailin netistä pitkiä pyöröpuikkoja ja opettelin magic looppaamaan! Aloitin varresta varpaaseen ja seuraava projekti on sitten opetella varpaista varteen, sitten joskus.


Lisäksi ikuisuusprojekti etenee - hitaasti, mutta varmasti. Ei silti ongelmattomasti, sillä pieniä mittavirheitä on havaittavissa. Todennäköisesti lanka tulee loppumaan kesken. Nyt vaihe on sellainen, että etureunat on pudotettu apulangoille odottamaan takakappaleen valmistumista. Tässä vaiheessa oli helppo vähän mallata päälle ja nappasin kuvan hätäsesti puhelimella todistusaineistoksi.


 *** Myöhemmin sysyn edetessä valmistui sitten takakappale kokonaan***


***
Kuten jo yllä arvailinkin, lanka loppui kesken, joten jouduin tilaamaan uutta. Päätin tehdä hihat kokonaan uudesta värierästä, joka oli hieman violetimpaan kääntyvä kuin vanha erä. Ero on kuitenkin niin pieni, että se häiritsee vain omaa silmää. Hihat toteutin tilaamillani pitkillä pyöröpuikoilla looppaamalla ja se todella kannatti!
***



Hihojen kiinnitystä ja viimeisiä päättelyitä vaille valmiina
***
Ja koska päivitys on ollut niin kauan tekeillä, voin ilokseni todeta, että nyt tämä ikuisuusprojekti on nappeja vaille valmis ja jouluaattoillasta asti ollut kovassa käytössä! Enkä ole vallan varma, kiinnitänkö nappeja paikalleen ikinä, aika näyttää. Kotioloissa toimii loistavasti ilmankin. Alla kuvat jouluaattoillalta/yöltä, jolloin vihdoin työ valmistui.
***



***
Drops Karisma-langan laatua/käytön kestävyyttä pohtiville tiedoksi, että kotikäytössä jo muutaman kuukauden käytön jälkeen hihat ovat kovasti nyppyyntyneet. Alla kuva hihan sisäreunasta, jos siitä nyt mitään selvää saa


****
Mahtaa olla niin, että ikuisuusprojekti nro.3 on kerroksen tai kaksi edistynyt, nimittäin pääkallosukat, jotka aloitin 01/2015. Äkkiseltään en löytänytkään yhtään aiempaa bloggausta näistä! Viime vuoden bloggaukset on näköjään jääneet ihan suunnittelun asteelle kaikki... Mutta siis ikuisuusprojekti nro.1:stä jäi lankoja kovasti yli ja aloin toteuttamaan niistä kirjoneulesukkia Raverlystä löytyneellä ohjeella: Selbudeath. Lankana siis Dropsin Fabel. Ajatus oli tehdä nämä työkaverille, mutta totesin varren olevan niin löysä, ettei se millään pysyisi Iidan jalassa, joten ehkäpä näistä tuleekin joskus omat sukat. Vaativat vain sataprosenttisen keskittymisen, joten eivät ole ihan hetkeen valmistumassa. Vuodessa on päästy kuvanmukaiseen malliin ;) (Värit jäivät vähän tummaksi.)





Lisäksi pikaompeleena surautin itselleni ompelukoneella topin, joka jäi päättelemättä ja viimeistelemättä, mutta eipä tässä kelejäkään ole juuri ollut. ***(Eikä tullut käyttöä koko loppukesänäkään.) Kuvan olenkin jo ehtinyt kännykästä näköjään poistamaan.***

Viimeisiä saumoja vaille on myös kaverin muksen "jääkarhu"haalari, jospa tämä valmistuisi talveksi?



***Ja valmistuihan se. Siinä vaiheessa, kun kaveri rupesi kyselemään: "Minkäs kokoinen se neidin haalari muuten olisi, jos se valmistuisi? Ettei pian jää pieneksi ennen kuin ehditään käyttääkään!" Ompelukone ja saumuri päättivät yhdessä lyödä kapuloita rattaisiin tässä(kin) projektissa, mutta selvisin lopulta! En silti ole tyytyväinen tämän haalarimallin huppuun. Luulen, että haalari jäi lopulta aika vähäiselle käytölle.***







***
Syksyn pimetessä neuloin itselleni heijastinangasta säärystimet. Yksinkertaisesti vaan oikein nurin, Macig Looppina menemään. Työnvalvojana kuvassa Heffe-herra, joka on muuten aivan hulluna villasukkien perään!!


Ja onhan noita säärystimiä päästy jo tositoimissakin testaamaan! Jouksulenkkejä varten ne neuloin, mutta Tapaninpäivänä otin ja nyrjäytin nilkkani. Nyt sitten kaksi viikkoa takaperin pääsin vihdoin takaisin lenkkipoluille.

Jouluksi pidin taas perinteiset joulukorttitalkoot. Sarin kanssa käytiin kiertelemässä Käden taidot-messuilla marraskuussa ja sieltä mukaan tarttui aineita yksinkertaisiin joulukortteihin. Tilanne kuitenkin ryöstäytyi käsistä ja lopulta kotona oli pöytä pullollaan korttitarpeita ja muutama vähän monimutkaisempikin tuli väännettyä koulukiireiden keskellä.  Oli kuitenkin mukavaa saada välillä ajatukset pois kouluhommista, edes tunniksi illassa. Hyvissä ajoin kun aloitti niin paniikkikaan ei ehtinyt iskemään. Kuvan kaaospöydästä olen ehtinyt myöskin jo poistaa.

Joulun välipäivinä sain myös aloitettua ja tehtyä jopa valmiiksi asti lokakuusta asti odottamassa olleen polttarikansio-projektin. Kansion ääressä tuli istuttua työtunteina muutama vuorokausi. Onneksi saaja tuntui olevan tyytyväinen lopputulokseen!

Nyt on sitten into vähän herännyt taas neulomisiin. Kotona on puikoilla Magic Loop-treeni varpaista varteen versio 1 ja täällä Jyväskylässä versio 2. Näistä ajattelin kuitenkin tehdä ihan oman päivityksensä!
***



keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Villasukkia

Kuluneen kahden viikon aikana neuletöitä on putoillut puikoilta melko vauhdikkaasti. Alkanut JyJu2015-projekti varmasti vauhdittaa nyt neulomista. (JyJu2015-projektista lisää joulukuisessa bloggauksessani, viimeisessä tekstikappaleessa.) Hyvähän se on ollut neuloa nyt kun kerran aikaa ja inspiraatiota on löytynyt.


Ensimmäinen villasukkaprojekti (JyJu2015 nro1) alkoi joulupäivänä anoppilassa. Olin ottanut jämälankakeriä muutaman mukaan ja ajattelin toteuttaa ihan perussukat raitaisina. Kunhan nyt jotain voisi puuhastella jutustelun lomassa. En oikein tiedä kenelle nämä olisivat. Omaan jalkaan jalkuin on ehkä ihan hitusen liian lyhyt, mutta toisaalta myös aika löysä. Laitetaan jemmaan, ehkä näille joskus ilmaantuu käyttäjä.


Toinen villasukkaprojekti (JyJu2015 nro2) joulun jälkeen oli neuloa kirjoneulesukat miehelleni. Marraskuussa neulomani viidakkosukat, kun tosiaan osoittautuivat reilusti liian isoiksi kengissä käytettäviksi. Päätin käyttää tähän työhön ylijääneet viidakko-langat, sillä olihan mieheni tuon langan itse sukkiinsa valinnut. En silti pitänyt pelkän viidakon ulkonäöstä, joten sotkin joukkoon ruskeaa 7veikkaa.


Silmukkamäärää pienensin työssä huomattavasti. Edelliset sukat neuloin 14 silmää puikolla ja nyt varressa vain 12. Varteen neuloin 2o1n joustinta ensin reilun pätkän ja sen jälkeen vaihdoin kirjoneuleeseen. Kirjoneuleosuuden toteutin neulomalla vuorotellen 2 o ruskealla, 2o viidakolla. Kaksi kerrosta niin että samat värit osuivat päällekkäin ja sen jälkeen 2 kerrosta niin, että viidakko osuikin ruskeiden silmukoiden päälle ja päinvastoin. Kirjoneuleen loppuun tein vielä reilun pätkän joustinta.


Kantalapun päätin tehdä rusekalla seiskaveikalla, samanleyisenä kuin ensimmäisessä projektissakin. Kantalappun neulomiseen otin kahden puikon silmukat ja vielä lisäksi 2 silmukkaa molemmilta viereisiltä puikoilta, eli yhteensä 28 silmukkaa. Lisäksi neuloin kantalapun vahvistettuna neuleena, kuten viimeksikin. Kantalapun reunoista poimin tällä kertaa 15 silmukkaa ja kavennukset toteutin niin että puikoille jäi 13+12+12+13 silmukkaa jalkuinosaan.


Kärkikavennuksiin vaihdoin työhön jälleen ruskean seiskaveikan. Tuskien taival alkoi vasta tässä kohdin. Jouduin purkamaan kärkikavennukset kolmeen kertaan, ennen kuin sukasta tuli sopivat. Kolmannella kerralla olin jo niin turhautunut, että kaivoin esiin Novitan ohjeet kärkikavennuksiin. Niin vaan sukat lopulta valmistuivat ja mies tuntuisi olevan näihin versioihin oikein tyytyväinen. Itse olen nyt sitten pitänyt kotona noita löysempiä viidakoita niin, että vedän sukan varren college-housun puntin päälle. (Mieheni mielestä tämä on liian junttia, mutta ei kai se kotona ketään haittaa...?)


maanantai 15. joulukuuta 2014

Viidakkosukat miehelle

Taas villasukkia muille neuloessa kuului sohvan toisesta päästä tuttu kysymys: "Koska teet mullekin sukat?" Kysymys on kuultu ja siihen on vastattu. Kävimme yhdessä lankahyllyllä Prisman asiakasomistajapäivillä. Mieheni sai itse valita itselleen sopivan langan. Ihme kyllä, hänellä ei ollut asiaan kummoista mielipidettä ja jouduin ihan ehdottelemaan. Vitsiehdotukseen hän kuitenkin sitten tarttui ja mukaan lähti Seiskaveljeksen Viidakko-lanka tiikerin väreissä. (!!!) Huhhuh... Silmukkamäärä sukkien jalkuimessa ei ollut kovin otollinen tämän langan kuosin suhteen. Omaa silmää ei järin paljon miellytä lopullinen kuviointi. Varsinkin kun olin alunperin ajatellut pääseväni tekemään jotain kivoja kirjoneulesukkia!

Päätin tehdä sukat samalla kuviolla kuin miehen kaverille kuukautta aiemmin neulomani sukat. Tässä vaiheessa en hoksannut viedä ajatusta tämän pidemmälle. Tein samalla silmukkamäärällä, 14 silmukkaa puikolle. Lopputuloksena tulikin mieheni kapoisiin koipiin varreltaan liian väljät sukat... tietysti. Noh, "to do"-lista ei siis lyhentyny tämän neulomuksen myötä mihinkään. Varpaat sentään pysyvät lämpiminä. Ja kyllähän näitä sukkia kotona käyttelee, vaikka varsi löysä onkin, täytyy vain neuloa pienemmällä silmukkamäärällä uudet sukat maihareiden kanssa käytettäväksi. Onneksi ei ole pakkasista tietoakaan vielä, vaan vettä tulee taivaan täydeltä!


Edellisistä sukista olin viisastunut edes vähän. Ostin kerralla kaksi kerää lankaa! Uskalsin suorilta neuloa vähän pidemmät varret, kun tiesin langan riittävän hyvin. Pitkästä aikaa päätin myös neuloa molempia sukkia yhtä aikaa. Ensin molempiin varret valmiiksi, sitten vasta siirtyminen kantapäähän, sitten jalkuimet ja viimeisenä vasta kärkikavennukset. Siltikään en osannut symmetrisiä sukkia tehdä, mutta onneksi ei ollut kovin kriittinen vastaanottaja. Kärkeen tein tavoistani poiketen sädekavennukset ja yllättävän hyvin näytti tuokin kavennus miehen jalkaan istuvan.


maanantai 3. marraskuuta 2014

Syksyn ensimmäiset lahjavillasukat

Jo useamman vuoden ajan mieheni kaveri on pyytänyt minulta lahjaksi villasukkia. Nyt vihdoin otin itseäni niskasta kiinni ja toteutin tämän lahjatoiveen. Langaksi valitsin perinteisen Novitan 7-veljestä, mutta päästin itseni vähän helpommalla ostaessani valmiin raitalangan.

Tarkoitukseni oli alunperin tehdä vain sukat nopeasti alta pois. Tehtyäni muutaman kerroksen perinteistä joustinneuletta, totesin homman kuitenkin todella tylsäksi. Halusin vähän haastetta ja ajattelin samalla opetella jonkun uuden kuvion. Hetken surffailtuani netissä hakusanoin "palmikkoneule miehelle" ja "villasukat miehelle" päädyin eilen tein-blogiin. Ohje varren "kuvioon" löytyy siis täältä: "Kun vaimo miehelleen sukat neuloi". Silmukoita loin 56, sillä sukka on varmaan jotain kokoa 46 tms. Aika hyvin sain oman jalkani ja mieheni jalan mukaan tehtyä sopivat.


Pitkään mietin, voiko miehen sukkaan tehdä palmikkoa vai ei. Lopulta tämä ohje tuntui juuri sopivalta. Jotain vähän uutta ideaa perus joustimen sijasta, mutta ei sentään palmikkoa. Kuvio jatkuu vielä kivasti aika neutraalina jalkaterän päälle. Kärkikavennuksia en tehnyt blogin ohjeen mukaan vaan sovelsin ihan omasta päästäni. Älkää vaan kysykö miten ne tein! Ei nimitääin mitään käryä. Joskus voisin opetella kirjoittamaan ylös, että saisin edes molempiin jalkoihin samanlaiset kavennukset.

Sukat ehdin lahjoittaa eteenpäin ennen kuin hoksasin ottaa niistä kuvia Onneksi lahja oli nimenomaan valokuvaajaystävälle. Kuva siis Jarin itse ottama.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Hyväntekeväisyysmyssy ja ikuisuusprojektin valmistuminen

Yhteishyvä-lehden sivuilta bongasin syksyksi ensimmäisen neuleprojektin. Pirkanmaan osuuskauppa yhdessä Novitan kanssa järjestävät syys-lokakuussa tempauksen, jossa haastavat kaikki mukaan neulomaan pieniä pipoja TAYS:in vastasyntyneille.

Ohjeena pienessä pipossa käytetään Novitan omaa "Vauvan myssy" ohjetta, joka löytyy Novitan nettisivuiltakin. Lankana tässä myssyssä on tarkoitus käyttää Novitan Wool tai Ipana lankaa. Itseltä sattui löytymään yksi kerällinen tuota Wool-lankaa, joten otin ja neuloin yhden myssyn. Oma tekeleeni näyttää kyllä kovin isolta laitettavaksi keskosvauvan päähän. Teen varmaan vielä toisenkin tällaisen tässä ensi kuun aikana ja jätän muutamia silmukoita pois. Tuntuu, että ohje on suunniteltu ihan täysiaikaiselle vauvalle, eikä projektissa ole huomioitu TAYSin tarvetta lahjoittaa nämä myssyt nimenomaan keskosten käyttöön. Onko joku muukin jo neulonut näitä? Minkä kokoisia saitte näistä?



Ennen kuin päästin itseni tuon pipoprojektn kimppuun, tein kuitenkin valmiiksi ikuisuusprojektina täällä puhumani kirjosukkatekeleen! Aika lailla kaksi vuotta lojui nämä sukat keskeneräisinä puikoille, mutta vihdoinkin pääsen kertomaan, että sukat ovat valmiit!


Ohje näihin sukkiin löytyy siis Garnstudion sivuilta. Mallin nimi on "Irish Dream". Käytin sukissa lankana ihan ohjeenmukaista DROPS Fabel- lankaa. Tämä kyseinen lanka olikin minut lannistaa ensimmäistä sukkaa neuloessa. En ollut koskaan aiemmin neulonut sukkia näin ohuesta langasta.


Kantapäiden neulominen tuotti hieman päänvaivaa. Kantalapun kavennuksissa silmukat jäivät väkisin löysiksi ja itse asiassa valmiissa työssä se näkyy melkoisina reikinä. Annoin tämän pikkuseikan kuitenkin jäädä omaan huomioonsa. Näistä sukista kun tulee lähinnä vain tepastelusukat. Lanka on niin ohutta, etten usko sen kestävän kovin suurta kulutusta. Ikäväkseni totesin tehneeni sukista myös piirunverran liian isot. Kelta-punakärkinen sukka on tehty viimeiseksi ja siinä käsiala on ollut ratkaisevanverran tiukempaa ja sukka istuu jalkaan paljon paremmin kuin ensimmäinen sukka. Tästä sukasta tuli sitten vasemman, eli pienemmän jalan sukka.


Mallin neulominen helpottui huomattavasti kantapään jälkeen. Varressa kulki kaksi eri kuviota. Sukan päälle neulottiin kukkakuviota ja sukan taakse siksak-kuviota, johon piti vielä tehdä muutamat kavennukset oikeisiin kohtiin. Kantapään jälkeen jalkapohjana neulottiin vain pystyraitaa, joten enää ei tarvinnut pysyä kuin yhden kuvion riveistä selvillä.

Lankoja ostin alunperin kaksiin  tai jopa kolmiin vastaaviin sukkiin. Saapa nähdä koska uskaltaudun uudestaan tämän projektin aloittamaan. Nyt ehdin jo aloittamaan ihan perusvillasukkien neulomisen. Tai no, jotain uutta virikettä niihinkin oli pakko keksiä, mutta siitä kerron lisää kunhan saan vielä toisekin sukan valmiiksi. Ensimmäinen on jo päättelyä odottelemassa!

torstai 30. elokuuta 2012

Puikot kilisee ahkerasti

Enpähän malta olla bloggaamatta, kun nyt on ollut taas niin ihana päästä neulomaan. Ensimmäinen tämän syksyn neulos oli tämä palmikkosukkapari. Lankana muutama vuosi takaperin joululahjaksi saatu 7 veljestä raitalanka. Ohjeen palmikkoon otin luottosivustoltani, eli Garnstudiolta. Tarkka ohje löytyy täältä. Sukat tulevat menemään joululahjaksi jollekin itseäni hieman pienempijalkaiselle. Toivottavasti lahjan saajaa ei tule haittaamaan kun toinen sukka on hitusen isompi (vaaleansininen kärki). Ilmeisesti aloitin kavennukset vähän myöhemmin jälkimmäistä sukkaa neuloessa ja näinhän se sitten venähti muutaman kierroksen pidemmäksi. Ilman langan värin muuttumista tätä mokaa ei edes huomaisi. Nyt sen kanssa on vain elettävä, purkaamaan en ala.





Kun sain sukat valmiiksi niin kaivoin saman tien postissa tulleet langat esiin ja aloin neuloa pikkuväelle joululahjoja. Lankana DROPS Alpaca ja ohje taas samasta paikasta. Sopiva pikaneule lahjaksi vähän vieraammillekin muksuille. Pidän mielessä linkin jatkoa ajatellen myös vauvalahjana! Noin 5 tuntia meni yhden myssyn neulomiseen. Alkuun tuntuu ikuisuusprojektilta, mutta muutaman sentin jälkeen työ on pelkkää kaventamista ja äkkiä myssy onkin jo valmis. Näppärää.



Nyt sitten kamppailen hermoromahduksen partaalla, kun ei meinaa tulla valmista. Tässä tämä "äkkiä valmiiksi"-luonne on koetuksella. Tämän neulepaidan ranglan-kavenukset raastavat hermojani. Alkuun tuntuikin liian helpolta ja nopeasti valmistuvalta työltä, mutta vihdoin kun sain kaikki silmukat samoille pyöröpuikoille niin eteneminen pysähtyi ja aika alkoi juosta kilpaa silmukoiden kanssa. Pitäisi heittää hetkeksi tuo viivotin pois ja neuloa vaan, ehkä sillä saavutettaisiin ensimmäinen välietappi, 6,5cm mallineuletta, jonka jälkeen edes pääntien silmukat saisi jättää työstä pois. Katsotaan nyt. Tämäkin siis joululahjaprojekti. Lankana DROPS BabyMerino. Harvoin tarvitsee noin montaa ohjepaperia kerralla kuin tätä työtä tehdessä (katso kuva alla)




tiistai 27. joulukuuta 2011

Viimeisiä villasukkia 2011 vuodelle

Edellisessä sukkapäivityksessä tuskailin vielä yksien kirjoneulesukkien puuttumista. Lopulta sain sukat valmiiksi sopivasti 4 päivää ennen jouluaattoa. Kaikki sukat ehtivät siis joulupaketteihin! Lankana jälleen 7-veljestä ja ohje kuvioon on otettu isoäidin kirjoneuleet-kirjasta. Tässä vielä kuva näistä viimeisistä sukista.


Kun olin saanut nämä ruskea-oranssit sukat valmiiksi niin  22.12. illalla sain käskyn neuloa vielä yhdet villasukat pukinkonttiin. Kaveri säästää rahaa Porscheen ja hänelle neuloin vielä mustat perussukat, joiden varteen tein kirjoneuleella  punaisella langalla tekstin Porsche. Näistä sukista en tajunnut ottaa valokuvaa ja tänään annoin ne jo omistajalleen (eilen illalla vasta sain viimeiset langanpäät pääteltyä). Koitan saada niistä vielä jälkikäteen valokuvan ja lisään sen tähän jos onnistuu! Lankana oli jälleen 7-veljestä.

**Lisätty 29.1.2012 Kuva Porsche-sukista. Kuvaaja on keskittynyt kuvaamaan sukkia ylipäänsä, mutta näkyyhän tuossa osa tekstistäkin. Eli varressa lukee siis kaksi kertaa peräkkäin PORSCHE. P.S.nämä siis eivät ole minun jalkani jotka kuvassa esiintyvät ;)**


Aiemmin neulomani palmikkosukat tuli myös korjattua. Olin tehnyt reilusti liian isot näistä sinivalkoisista sukista. Aattoaamuna heräsin aikaisemmin purkamaan ja korjaamaan kärkikavennukset. Muutaman sentin lyhyempänä sukka sopi hyvin saajansa jalkoihin! Tässä kuvassa palmikkokin näkyy vähän paremmin.


Tässä myös punaisista palmikko-sukista kuva omistajansa jaloissa! Näissä tosiaan palmikoita on vierekkäin kolme, kun sinisissä vain kaksi. Virheestä viisastuneena. Mielestäni punaiset sukat ovat paljon nätimmät. Harjoitus tekee mestarin?